Kuva: Buena Vista International Finland copyright<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lehtiartikkelit: Adam Kopnik : "Prisoner of Narnia" (The New Yorker); Philip Teir: "Vägen mot Narnia." (Hufvudstadsbladet).

Sweetwaterissa Tennesseessä on maailman suurin maanalainen järvi Lost Sea. Turistiveneen lipuessa tumman järven pintaa pitkin huudahdin: Tämähän on niin kuin Narniassa! Katedraalimainen tippukiviluola ja maanalainen järvi toivat mieleeni C.S. Lewisin "Hopeatuolin" maisemat. Samalla tavalla olen kuullut monen henkilön kuvaavan jotain paikkaa: Siellä on samanlaista kuin Narniassa.

C.S. Lewis on kertonut: Ensin tulivat kuvat. Jo koululaisena Jack Lewis näki eideettisenä kuvana faunin sateenvarjon kanssa, ja siitä kuvasta alkoi vuosikymmenien jälkeen Narnian maailmasta kirjoittaminen. Hänellä säilyi koko elämän ajan tuo lapsilla oleva arkaainen kyky. Uskon tällaisen kyvyn olemassaoloon myös aikuisella, sillä minunkin nuortenkirjojen kirjoittaminen alkoi eideettisestä kuvasta, joka oli kuin monivärinen hologrammi silmieni edessä.

Missä kohtaavat ateisti ja kristitty?

Mistä nauttivat ateisti ja kristitty yhtä paljon Narnia-kirjoja lukiessaan? kysyy Adam Kopnik The New Yorker -lehden artikkelissa "Prisoner of Narnia". Mikä on se paikka, jossa Lewisin rationalistinen ja ateistinen lukija ja uskovainen lukija kohtaavat? Hän vastaa niin kuin minäkin vastaisin: Lumisessa metsässä, jossa on katulamppu. Majavien kodissa. Narnian maailman laidalla, jossa Narnian ylimykset nukkuvat monisatavuotista unta runsaasti katetun pöydän ääressä. Lisäisin ainakin: kuolevassa Charnin maailmassa, jonka aurinko on väsynyt ja jonka kivipenkiltä herätetään ylväs Jadis.

Runous ja fantasia stimuloivat syviä tarpeita, kirjoittaa Adam Kopnik.  Sekä ateistit että uskovaiset tajuavat, että pelkkä materiaalinen maailma ei riitä kokemukseemme maailmasta eikä selittämään meidän toiveitamme.

Narnia-kirjojen irrationaaliset kuvat – katulamppu lumisessa metsässä, hopeatuoli johon prinssi on sidottu ja runollisesti Narnian luonnosta puhuva hevonen - tarjoavat paon yhtä hyvin rationalistille kuin kristitylle. Uskovaiselle Narnian tarinat tuovat myös lohdutusta ja lievitystä järjestäytyneen uskonnon ankariin sääntöihin. Ja uskolle kourallinen kuvia on yhtä hyvä kuin sylillinen argumentteja, kirjoittaa Kopnik

Lapsenomainen visuaalisuus ja oppineisuus käsi kädessä

Eräs blogini lukijoista, Philip Teir kertoo lehtiartikkelissaan: Vägen mot Narnia. (Hufvudstadsbladet Kultur 18.12.2005 ) C.S. Lewisiin ja Narniaan kohdistetusta kritiikistä. Hän kirjoittaa kuitenkin heti alussa: " Vi andra hoppas att Disney-versionen ska bära spår av Narniaböckernas tweeddoftande, urbrittiska charm och wagnerska vinterstäming."

Niin toivon minäkin, ja toiveeni taitaa toteutua. Narnian tarinat: Velho ja leijona  -elokuva on pystynyt välittämään Narnian visuaalisuuden niille, jotka ovat jo ehtineet sen nähdä. Odotan suurta elokuvaelämystä.

Teirin artikkelia hallitsee sivunkokoinen kuva, jossa Lucy ja fauni Tumnus kävelevät käsikkäin lumisessa Narnian metsässä. Yksi kuva voi puhua paljon. Tämä kuva puhuu. Se vetää meitä Narniaan, sillä me kaikki tarvitsemme sen kaltaista lumousta. Narnian lumous on harvinaista, sillä siinä lapsenomainen visuaalisuus ja oppineisuus kulkevat käsikkäin.

Kerro, mitä ajattelet elokuvasta. Vastasiko se Sinun kuvaasi Narnia-kirjoista? Toiko se Sinulle jotakin aivan uutta, mitä et ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin?