1. Mistä Lewis on saanut vaikutteita Narnian henkilöihin?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

René Wellekin mukaan henkilöiden luomisen voidaan sanoa olevan sekoitus perityistä kirjallisista tyypeistä, havaituista henkilöistä ja kirjailijasta itsestään. C.S. Lewis kirjoitti Narnia-kirjoihin kaiken mistä piti. Monet henkilöistä muistuttavat hänen lempikirjojensa henkilöhahmoja: E. Nesbitin lapsiryhmä, Kenneth Grahamin eläinhahmot ja George MacDonaldin myyttiset ja ihmeelliset henkilöt. Lukumääräisesti suurin osa henkilöistä on antiikin taruista ja pohjoismaisesta mytologiasta, esimerkiksi kentaurit, faunit, dryadit, kääpiöt ja merikäärme. Lisäksi on keskiaikaisia hahmoja kuten salamanterit ja ihmissusi. Alkuperä ei ole kuitenkaan merkitsevä, vaan se mitä kirjailija näistä yleismaailmallisista ja lainatuista osasista rakentaa. Jotkut Lewisin tuttavatkin ovat päässeet mukaan. Taikurin sisarenpojan Andrew-eno muistuttaa iäkästä Yeatsiä, jota hän kuvaa eräässä kirjeessään

(Letters s.56-57). Pitkä, laiha  ja palasilmäinen. Iso harmaa hiuspehko. Kuten Andrew-eno Yeats puhui lakkaamatta lempiaiheestaan, Andrew-eno magiikasta, Yeats myös magiikasta ja lisäksi kabbalismista ja hermeneutiikasta. Narnia-kronikoissa on myös Lewisin omaa keksintöä oleva laji, suolla asuva Marsh-wiggle, Puddleglum. Hänen luonteessaan on nähty piirteitä Lewisista itsestään.

Wellek korostaa, että vain sellainen henkilö, jonka kirjailija tunnistaa sisäisesti mahdolliseksi ”minäkseen”, voi tulla eläväksi henkilöhahmoksi. eikä jää latteaksi ja elottomaksi. Tämä koskee varsinkin ns. ”pahoja” henkilöitä. Lewis sanoi, että hänen oma sydämensä on näyttänyt hänelle miten kiusaus toimii, ei muiden ihmisten tarkkailu. Pahoja henkilöitä luodessaan kirjailijan tarvitsee vain höllätä tavanomaista itsehillintäänsä, mutta hyvien henkilöiden luomisessa täytyy pidentää omia hyviä hetkiään, mikä on paljon vaikeampaa.

2. Henkilökuvauksen metodeja

Henkilöiden esittely

Lewis esittelee yleensä kunkin kirjan päähenkilöt heti alussa, kahdessa kirjoista perinteiseen sadun tyyliin: ”Olipa kerran..”. Monesti hän esittää kaksi ryhmää henkilöitä, jotka kohtaavat lopussa (Taikurin sisarenpoika). Prinssi Kaspianin matkoissa narnialainen kääpiö kertoo lapsille Narniasta ja sen asukkaista. Viimeisessä kirjassa suurin osa kaikista seitsemän Narnia-kirjan henkilöistä tapaa toisensa Aslanin maassa. Aslan liikkuu kaikkina aikoina. Hän esiintyy kussakin kirjassa kriittisinä hetkinä. Aslania on verrattu MacDonaldin pohjoistuuleen.

Ulkomuoto

Ihmisten ulkomuotoa ei Lewis kuvaa paljon ollenkaan, vaatteita vain silloin, kun ne ovat symbolisia tai muuten tärkeitä. Lewis korostaa Narnian vapauden ilmapiiriä myös kuvaamalla narnialaisten vaatteet mukaviksi ja kauniiksi. Toisaalta vain pinnalliset ja rappeutuneet henkilöt koreilevat vaatteilla (esim. viimeisen kirjan apina). Tyranniassa vaatteet ovat jäykkiä ja kiristäviä.  Lewis kiinnittää huomion usein kasvoihin ja kuvaa sekä ihmisten että eläinten piirteet ja ilmeet eloisasti. Hän kiinnittää huomion myös hiuksiin ja käsiin.

Nimet

Henkilöiden nimien kertomisessa Lewis käyttää erilaisia keinoja. Joskus henkilö esittelee itsensä kuten fauni: ”Allow me to introduce myself. My name is Tumnus.”

Toisinaan toinen henkilö tuo sen esille, joskus kestää kauan ennen kuin nimi kerrotaan. C.S. Lewisin mielestä satujen henkilöiden nimien tulisi olla kauniita ja ilmeikkäitä, eksoottisia, ei vain outoja. Hän kiinnitti paljon huomiota nimien keksimiseen. Jotkut nimet ovat hyvin tavallisia ja osoittavat henkilöiden olevan tyypillisiä tyttöjä ja poikia, ”kuka hyvänsä”, mutta useimmiten nimet ovat symbolisia tai ainakin hyvin ilmeikkäitä. Monet nimet ovat onomatopoieettisia, ääntä jäljitteleviä tai ilmaisevat omistajansa ulkonäköä. Narnian eri maiden asukkailla on erityyppiset nimet, ja eri tilanteissa saattavat henkilöt käyttää toisistaan eri nimiä: lempinimiä, lyhennyksiä, virallisia muotoja.

Henkilöhistoria

Yleensä sadussa ei kuvata henkilöiden menneisyyttä, ainoastaan sitä, mitä he ovat juuri kertomuksen tapahtuma-aikana.  Lewisilla joko kertoja mainitsee lyhyesti jotain menneisyydestä tai sitten toinen henkilö, harvemmin henkilö itse. Toisinaan henkilöiden elämänvaiheet paljastuvat vähitellen takakäteen. Kirjoissa esiintyvien lasten yhteiskunnallista luokkaa ei ole tarkemmin määritelty, mutta he vaikuttavat ylempään keskiluokkaan kuuluvilta. Narnialaiset päähenkilöt ovat yleensä kuninkaita ja prinssejä saduille luonteenomaisesti. Narniassa ei ole kuitenkaan luokkatietoisuutta, vaan todellista tasa-arvoisuutta, vaikka se ei ole tasavalta. Narnian ensimmäinen kuningas on alkujaan hevosajuri, jonka valkoinen velho on siepannut mukaansa. Narnian naapurimaassa on jyrkät luokkaerot ja orjuutta.

Henkilöiden kehitys

Staffan Björk esittää, että sadussa ei haluta yllätyksiä henkilötasolla, juoni edistyy, henkilöt pysyvät muuttumattomina. Mutta Lewisin Narnia-tarinoissa ei ole näin. Monet Narnian henkilöistä ovat realistisesti kuvattuja heikkouksineen, ja juuri heidän sisäinen kehityksensä on yksi kirjojen tavoitteista. Lapset eivät pysty ehkä aikuisten tavoin tekemään johtopäätöksiä, siksi henkilöiden sisäisen kehityksen kuvaamisessa tulee käyttää yksinkertaisempia keinoja, ilmeiden ja eleiden kuvaamista.

Lewis kuvaa tarkoin esimerkiksi eläinten käyttäytymistä eri tilanteissa. Tunteita kuvataan monesti voimakkailla ilmauksilla, mutta sentimentaalisuuden vaaran poistaa huumori. Useimmiten kertoja esittää henkilön kehityksen pääpiirteissään. Lewis käyttää paljon myös vuoropuheluja, jopa päiväkirjaakin. Aslanin kohdatessaan kirjojen henkilöt tulevat tietoisiksi syvimmistäkin motiiveistansa.

Päähenkilöt, taustahenkilöt ja välinehenkilöt

Myös Narnian tarinoissa voidaan huomata Harveyn esittämä henkilötyyppien jako: päähenkilöt, taustahenkilöt ja välinehenkilöt. Kirjojen tärkein henkilö on Aslan, kuvitelma siitä, millaisena kristinuskon Jumala esiintyisi sadun maailmassa. Kussakin yksityisessä kirjassa on muutama tärkeä henkilö, jonka kuvaamiseen on kiinnitetty päähuomio. Nämä ovat yleensä lapsia. Englantilaiset nykyaikaiset (1900-luvun puolivälin) lapset on kuvattu aika latteasti, sen sijaan puhtaasti narnialaiset ja 1900-luvun alun lapset, siis Lewisin oman lapsuuden ajan lapset ovat elävästi kuvattuja yksilöitä.

Taustahenkilöt ovat enimmäkseen vain kuoron tavoin säestämässä tapahtumia tai muodostamassa miljöötä. Joskus joku taustahenkilöistä nousee hetkeksi huomionkeskipisteeksi ja häviää sitten taas joukkoon. Muutamat henkilöistä ovat vain jonkun tehtävän suorittajiksi luotuja, mutta ovat silti elävästi kuvattuja.

Wellek & Warren. Theory of Literature. 1949 ja Björk, Staffan. Romanens formvärld. 2.p. 1954. Ks myöhemmin lisää kategoriasta “bibliografia”.