Juoni on kuin verkko<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perinteisessä sadussa juoni on erittäin tärkeä. Lewis sanoi kuitenkin, että juonen eli tapahtumien sarjan tulee olla vain verkko, jolla pyydystetään jotakin muuta. Kirjan varsinainen teema on useimmiten jotain sellaista, jossa ei voi huomata mitään juonta. Se on enemmänkin tila tai ominaisuus. (Lewis, Stories.., 103)

Tehtävä suoritettavana

Narnian tarinoiden päähenkilöillä on kullakin jokin tehtävä suoritettavanaan. Kaspianin on etsittävä kadonneet narnialaiset ylimykset. Hopeatuolissa Aslan määrää Jillin ja Eustacen etsimään noidan lumoamaa Narnian prinssiä. Velhossa ja leijonassa päähenkilöt kuulevat herra ja rouva Majavalta, että heidän tulonsa Narniaan on ennustettu jo kauan sitten.

”When Adam’s flesh and Adam’s bone/Sits at Cair Paravel in throne,/The evil time will be over and done.” (The Lion, the Witch and the Wardrobe, 76)

Lastenkirjallisuuden perinteisiä keinoja

Monet Narnian tarinoiden episodit ovat saduille ja lastenkirjallisuudelle tyypillisiä. Näin on varsinkin kirjassa Hevonen ja poika: Shasta on löytölapsi, isäpuoli aikoo myydä hänet orjaksi, hän pakenee, liikkuu valepukuisena ja pelastaa isänmaansa (kuten on ennustettu hänen syntyessään.) Siinä ja muissakin Narnia-kirjoissa on monia metamorfooseja. Eustace muuttuu joksikin ajaksi lohikäärmeeksi, prinssi Rabadash aasiksi, noidat muuttavat itse olomuotoaan, ajurin hevonen Strawberry saa siivet ja Aslan esiintyy useassa muodossa: leijonana, kissana, karitsana ja albatrossina.

Deus ex machina on myös tyypillinen keino saduissa: prinssi saapuu täsmälleen oikeaan aikaan pelastamaan prinsessan. Tätä on myös Lewisilla: Kaspian saa apua kriittisellä hetkellä. Jättiläiset menevät metsästämään, jotta Jill, Eustace ja Puddleglum saavat tilaisuuden paeta. Kun he tuovat prinssi Rilianin, kääpiöt ja faunit ovat esittämässä keskiyöllä suurta lumitanssiaan ja ovat siten valmiina metsässä, jotta voivat pelastaa heidät vuoren sisältä. Shastaa luullaan hänen omaksi kaksoisveljekseen, ja hän saa selville salaisen tien vuorten poikki. Aravis kuulee, kuinka Rabadash aikoo valloittaa Narnian ja sen naapurimaan.

Aslan

Hevosessa ja pojassa sattuma ja hyvä onni näyttävät olevan ratkaisevia, mutta erakko sanoo, että vaikka hän on elänyt sata ja yhdeksän talvea, hän ei ole kohdannut vielä sellaista asiaa kuin sattuma. Aslan on aina taustalla. On käynnissä hyvän ja pahan välinen taistelu, mutta Aslanin neuvoja seuraamalla tulee onnellinen loppu. Usein tätä onnellista loppua korostetaan suurella juhlalla, jonka Aslan järjestää. Viimeisessä taistelussa näyttää siltä, että koko elämä vain surkeutta ja tappioita, mutta epilogissa Aslan näyttää, miten vähän maallinen voitto loppujen lopuksi merkitsee ja että kaiken takana on enemmän kuin ihmisviisaus.

Roger Lancelyn Green osoittaa, että näissä tarinoissa on kolme tasoa. ”Kaikkein ilmeisimmin ne ovat rakenteen hyvin hallitsevan mestarillisen kertojan kirjoittamia seikkailukertomuksia.” Mutta syvempänä voidaan Narnian kertomusten ja muiden lastenkirjojen välillä nähdä eräs selvä ero: ”todellisia roistoja ja todellisia sankareita ovat Narniaan menevät lapset itse. – Kysymyksessä ovatkin lasten sisäiset taistelut eivätkä ulkoiset seikkailut – ja kaikkein syvimpänä on Narnian hengellinen draama, jota ei kuitenkaan mitenkään eroteta tarinasta eikä kerrota osoittelevasti.” (Green, 38-40) Kaikki nämä tasot viittaavat Aslaniin. Jumalan eri puolet paljastuvat lapsilukijoille, jotka eivät tajua niitä niinkään intellektuaalisesti vaan emotionaalisesti.

Lewis, C.S.. ”On Stories”, in Essays Presented to Charles Williams. 1947.

Green, Roger Lancelyn. C.S. Lewis.1963.