Nyt vasta ehdin ottaa esille Taikurin sisarenpojan ja Velhon ja leijonan. En ole lukenut Narnia-kirjoja suomeksi, joten ostin nämäkin kaksi kirjaa englanniksi, jotta saan kokea saman elämyksen kuin aikaisemminkin. Varmaankin olisi hyvä idea lukea rinnakkain englanniksi ja suomeksi, jos malttaisi. Mikäli muistan oikein, nämä ovat kirjoja, jotka haluaa ahmia. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Avasin kirjan varovasti ja olin hetkessä keskellä Edwardin ajan Lontoota. John Gardner sanoi: ”details are the lifeblood of fiction”. Mitä herkullisia yksityiskohtia kirjailija tarjoaakaan. Näen elävästi edessäni lontoolaisen talon pihalla merimiesmekkoisen tytön, joka ihmettelee, miksi poika on mahtanut itkeä.

 

Siinä näemme kirjailijan itsensä poikana, joka on kohta menettämässä äitinsä. Pollyn ja Digoryn välille syntyy heti luja tunneside, kun Digory on avaa sydämensä Pollylle.

 

He ovat kuitenkin lapsia ja seuraavassa hetkessä siirtyvät keskustelemaan Digoryn oudosta enosta, lähtevät tutkimaan ullakkoja ja joutuvat suoraan …

 

Olen lukenut vasta ensimmäiset viisitoista sivua ja näen, miksi nämä kirjat ovat niin suosittuja. Kirjailija tempaa lukijan heti mukaansa. Hän herättää eloon erään aikakauden, sen lapset, vie meidät oman lapsuutensa maailman suuriin salaperäisiin taloihin, joissa pöydät ja ullakot pursuavat kirjoja.

 

Se on elävä maailma, jossa kohtaamme heti suuren surun, lasten pohjattoman uteliaisuuden ja aikuisen ihmisen pahuuden, kohtaamme pelkurin joka on valmis lähettämään lapset sinne, minne ei itse uskalla lähteä, tuntemattomaan maailmaan.

 

Mittarissa on jo varmaan yli 1000 käyntiä, yli 300 vierailijaa. On teidän vuoronne kertoa, mitä ajatuksia teillä on CS Lewisista ja hänen kirjoistaan – ehkä juuri tästä kirjasta. Mitä muistoja? Ehkäpä saan lukea huomenna jonkun kommentin.