Narnia-kirjojen lumous ei ole seikkailuissa, vaan siinä tunnelmassa joka ympäröi meidät ja joka muodostuu kaikkien aistien välityksellä. Narniasta tulee paikka, jonka muistamme, jonka tunnistamme.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

1/4 Eideettinen kyky

René Wellek esittää, että joillakin kirjailijoilla on lasten tavoin kyky nähdä eideettisiä kuvia. He voivat kehittää tätä ihmiskunnan arkaistista kykyä ja voivat tuntea, jopa nähdä ajatuksensa. (Wellek & Warren, 77)

C.S. Lewis on esittänyt vastaavanlaisia kuvauksia omasta luomistavastaan. Lewis kertoo, että kirjan kirjoittaminen on hänelle kuin lintujen tarkkailua. Hän näkee kohtauksia. Niin onnekas hän ei ole, että ne olisivat peräkkäin yhtenä kertomuksena. On aukkoja, joita täytyy täyttää, täytyy keksiä, mitä tulee seuraavaksi. Hän sanoo, että kirjoittaa näin: kuvat tulevat ensimmäiseksi.

Esineiden värien ja muotojen kuvauksessa on suuria vastakohtia. Aslan on nopea kuin strutsi, kookas kuin norsu, turkki on kuin puhdasta kultaa, ja silmät ovat tulessa sulaneen nestemäisen kullan kaltaiset. Aslanin kauneus on verrattavissa ruusuun erämaassa. (The Last Battle, 148) Lohikäärme on rumuudessaan ylittämätön: liidun värinen punasilmäinen nahaton otus, hämähäkin ja lepakon sekamuoto. (The Voyage of the 'Dawn Treader'", 76.)

Joskus hyvin suuri ja hyvin pieni kohtaavat kuten silloin, kun ystävällinen jättiläinen tarttuu peukalollaan ja etusormellaan Lucy'iin luullen häntä nenäliinaksi, jota Lucy tarjoaa. (The Lion, the Witch and the Wardrobe)

Kaikilla yksityiskohdilla on merkitys koko tarinan kannalta. Ei ole mitään leikkiä kiinnostavilla yksityiskohdilla, vaan viisasta tekniikkaa, joka vie kertomusta eteenpäin.

Äänet ja hiljaisuus

Narnian moninaiset äänet on kuvattu usein onomatopoieettisesti: lumen narina jalojen alla; lintujen äänet; virtaavan veden outo, lempeä ääni; joet ja virrat jotka purpattavat, kuiskailevat, räiskyvät ja jyrisevät; jättiläinen joka puuskuttaa kuin höyryveturi; kääpiöiden pienten jalkojen vaimea töminä; yksisarvisen kaulassa riippuvan kultaketjun juuri ja juuri kuultavissa oleva helinä.  Usein Lewis käyttää ääniä laajentamaan tilaa kuten kuvatessaan kentaurien saapumista:

"…Trufflehunter [mäyrä] called again. "Glenstorm! Glenstorm! and after a pause Caspian heard the sound of hoofs. It grew louder till the valley trembled and at last, breaking and trampling the thickets, there came in sight the noblest creatures that Caspian had yet seen, the great Centaur Glenstorm and his three sons." (Prince Caspian, 71)

Outo tunnelma syntyy, kun yksijalkaiset kääpiöt vain kuullaan vaan ei nähdä kokonaisen luvun ajan. Heidän äänensä ja heidän töminänsä kuulosti siltä, kuin tusinoittain miehiä olisi hakkaamassa maata puunuijilla. (Voyage of the 'Dawn Treader', 114–115).

[Huomautus: Narnian kääpiöt ovat satuolentoja kuten kentaurit. He eivät ole lyhytkasvuisia ihmisiä.]

On myös hiljaisuutta, jopa useita lajeja hiljaisuutta. Maailmojen välinen metsä on hiljaisin kuviteltavissa oleva paikka. Siellä ei ole lintuja, hyönteisiä, eläimiä, ei edes tuulta. Siellä voi kuulla puiden kasvavan.(Magician's Nephew, 31).

Tämän täyteläisen hiljaisuuden vastakohtana on kuolevan Charnin eloton, kylmä ja autio hiljaisuus. Pahaa hiljaisuutta on myös lumotun Underworldin hiljaisuus, jossa ei ole tuulta, lintujen laulua, veden ääniä. Miehitetyssä Narniassa metsäkin on oudon hiljainen. Ei kuulu iloisia huudahduksia, ei faunien tanssimista eikä kääpiöiden reipasta hakkuuta maan alla. (The Last Battle, 58)

Tuoksut

Lewis käyttää Narnia-kirjoissa tuoksuja kuvaavina ja symbolisina. Ensimmäistä lajia edustavat eläimen turkin, kukkien, takkatulen, tallin, kalan tuoksu. Luonnollisesti meren tai rautatien tuoksu eivät ole vain kuvaavia, vaan ne tuovat tuttuuden tunteen lukijalle.  

Symbolisia tuoksuja ovat Aslanin maan tuoksu, " a heavenly smell, warm and golden, as if from all the most delicious fruits and flowers in the world" (Magician's Nephew, 144). Tämä on symbolista Aslanin hyvälle tuoksulle, joka on elämän symboli. Demonisen Tashin tuoksu symbolisoi kuolemaa.

Lewis pyrkii usein kuvaamaan sitä, miten eläimet käyttävät aistejaan. Kun nuori Kaspian ja vanhan Narnian edustajat ovat pitämässä kokoustaan, sen keskeyttää Camillo-niminen jänis, joka sanoo, että ihminen on lähellä. Mutta mäyrä sanoo, että tuoksuu melkein ihmiseltä, mutta ei ihan ihmiseltä.

Ruoka ja juoma

Kaarina Laurent kirjoittaa väitöskirjassaan "Topelius saturunoilijana" (1947, 264), että lapset lukevat mielellään syömisestä ja herkullisista ruuista. Lewis ihaili Kenneth Grahamen kykyä kuvata onnellisuutta yksinkertaisten ja helposti saatavilla olevien nautintojen avulla, ja Lewis näyttää tekevän samoin.

Kaikissa Narnia-kirjoissa kerrotaan, mitä kirjan henkilöt syövät ja juovat, olipa se vaikka vain lähdevettä ja kuivia korppuja, kovettunutta toffeeta, Puddleglumin keittämää ankeriaskeittoa tai kuninkaallisen Cair Paravelin makuaistia hellivää keittoa. Kullakin Narnian eläimellä on lempiruokansa, hevosella ruoho, apinalla pähkinät. Joillakin on oudot ruokailutavat, esimerkiksi kentaurilla.

Sillä on ihmisen vatsa ja hevosen vatsa. On vakava juttu kutsua kentauri viikonloppuvieraaksi. Sen ihmisvatsa kaipaa aamiaiseksi puuroa, munuaisia, pekonia, omelettia, kylmää kinkkua, olutta ja kahvia. Sitten se menee vielä tunniksi syömään heinää ja vaatii lopuksi lämmintä apetta, jossa on kauraa ja sokeria. (Silver Chair, 196–197).

Mahtavin kaikista aterioista on Aslanin tarjoama juhla-ateria, jolla tarjotaan maailman parhaita herkkuja. Jopa puille on niiden mieliruokia, suklaan näköistä mehevää multaa, juustolta vaikuttavaa kalkkipitoista maata ja jälkiruuaksi hienoa hiekkaa.

Kodikkuuden symboli tee mainitaan usein. On huomattavaa, että mainitut ruuat ovat tyypillisesti englantilaisia, vaikka ruokailijoina olisi kentaureja tai fauneja.

Tuntoaisti

Myöskään tuntoaistia ei unohdeta. Lewis mainitsee monia yksinkertaisia nautintoja: kasvojen huuhteleminen kylmällä vedellä helteellä, höyhenpatja, upottavan pehmeä sammal jalkojen alla. On myös epämiellyttäviä tuntemuksia: läpimäräksi kastuminen tai viiltävä kipu selässä.

Lapset silittävät Aslanin pehmeää leijonanharjaa ja lämmittävät käsiään upottamalla sen sisälle. Aslan kutittaa hevosta viiksillään, nuolaisee lapsen nenää tai ympäröi hänet lämpimällä hengityksellään. Aslan nukkuu kuin iso kissa lämpimänä ja turvallisena pelokkaan Shastan jalkojen juuressa.

Narnia-kirjoissa on monia kohtia, joissa kaikki aistit yhdessä luovat elävän kuvan. Tällainen on esimerkiksi kohtaus, jossa Kaspian herää ja kuulee metsästä vaimeaa musiikkia. Hän yrittää nukahtaa uudelleen, mutta kuulee tai tuntee – hän ei ole varma siitä kumpaa se on – vaimeaa rummutusta heti kun asettaa korvansa maata vasten. Musiikki tulee lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes hän näkee kuutamossa joukon fauneja tanssimassa.

Synestesia on erityinen tyylikeino, jossa kaksi tai useampaa aistia yhdistetään. (Wellek & Warren, 78) Narnia-kirjoissa on useita esimerkkejä tästä: sysimusta tai harmaa ääni, purppuranpunainen tuoksu tai kalpealta kuulostava ääni.

Wellek & Wellek, Theory of Literature. 1949

Laurent, Kaarina. Topelius saturunoilijana, diss. Helsinki 1947.