(ks. myös kategoria 'satu')

(Nämä mielipiteet ovat vuonna 1970 ilmestyneestä tutkimuksestani. Ne kertovat siitä, millaisessa kirjallisessa ilmapiirissä Lewis ja hänen ystävänsä Tolkien loivat kirjansa.)

Professori Maija Lehtonen kirjoittaa Anni Swan –lisensiaattityössään vuonna 1958, että lastenkirjailija saattaa tuntea olevansa samassa tilanteessa kuin Tuhkimon sisarpuoli, joka yrittää työntää jalkaansa liian pieneen kenkään. Hänen täytyy rajoittaa persoonallisuuttaan saadakseen sen sopimaan lastenkirjallisuuden muottiin. Mutta jos hän toimii niin, tulos on keinotekoinen ja valheellinen. Hyvä lastenkirjailija ei tunne näitä sääntöjä ja vaatimuksia kahleiksi tai rangaistukseksi, päinvastoin hänen persoonallisuutensa pystyy tulemaan esille lastenkirjassa. (s. 305)

C.S. Lewis on sanonut, että  mielikuvitusihminen hänessä ("the imaginative man") vaikutti sen, että hän kirjoitti Narnian tarinat nimenomaan lapsille, ei kysellen mitä lapset haluavat ja siten yrittäen mukauttaa itsensä siihen, mitä sai selville. Lewis valitsi lastenkirjallisuuden ja siitä sadun alalajin, sillä se oli kirjallisuudenlaji, joka sopi parhaiten siihen, mitä hän halusi sanoa. Tietyt ajatukset ja kuvat hänen mielessään vaativat tätä kirjallisuudenmuotoa, "aivan kuten joku valitsee fuugan, koska se sopii hänen mielessään oleville aiheille ja sävelkuville."

Paul Hazard haluaa antaa lapsille unelmia, norsunluutornin taikametsän keskellä, keijuja tanssimassa kuutamossa.  Pian he ovat aikuisia, ja heillä on vain todellisuus. Lapset tarvitsevat kaikenlaisia kirjoja, varsinkin sellaisia jotka antavat tietoa ihmissydämestä. Hazard pitää Perrault'n saduista niiden oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden vuoksi. Lasten kirjoissa täytyy olla syvällinen moraali, mutta ei moralisointia. Niissä pitää olla ikuisia totuuksia, jotka inspiroivat lapsen sisäistä elämää.

Ruotsalainen kirjailija ja kriitikko Lennart Hellsing on sitä mieltä, että lasten kirjojen pitäisi tarjota jotakin lapsille, joita he nyt ovat ja jotakin aikuisille, joita he tulevat olemaan. Tarvitaan kirjoja monille ja kirjoja muutamille. Bestsellerit eivät ole useinkaan parhaita aikuisten kirjoissa, samaa voi sanoa lastenkirjoista. Lastenkirjat eivät voi vaatia lukijaltaan paljon tietoa ja kokemusta. Mutta muussa mielessä lastenkirjoja koskevat samat vaatimukset kuin muutakin kirjallisuutta.

Hellsingin mielestä on tärkeää, että kirja valmistaa lasta elämään maailmassa, antaa hänelle turvallisuutta. "Ystävälliset" kirjat, jotka välttävät suuria ongelmia ja epämiellyttäviä asioita, eivät anna realistista kuvaa elämästä.

Kirjailijan täytyy muistaa, että lapsi on jo ihminen, jolla on tämänhetkiset kiinnostuksen kohteet, jotka kirjailijan tulisi tuntea jollakin tavalla. Mistä ovat lapset kiinnostuneita, millaista kieltä he käyttävät, mikä on tyypillistä tietynikäiselle lapselle? Pelkkä korkea taiteellinen taso ei riitä, jos kirja ei kiinnosta lasta tai jos kirjassa on vakavia moraalisia vikoja.

Kaikki kolme asiaa – esteettinen arvo, kiinnostavuus ja moraali – ovat tarpeen hyvässä lastenkirjassa. (Hellsing, 49) Hellsing näkee lastenkirjallisuudessa neljä tärkeää pyrkimystä.

1.    opettaa hallitsemaan kielen

2.    auttaa orientoitumaan ajassa ja tilassa

3.    opettaa sosiaalisuutta, sitä mikä on ihmisen paikka yhteiskunnassa (suhde toisiin ihmisiin).

4.    aktivoida lapsen elämänvoimaa

Kirjailija voi valita jonkin näistä päätehtäväkseen unohtamatta muitakaan. (Hellsing, 18)

Kirjailija Cornelia Meigs on sitä mieltä, että kautta aikojen lapset ovat löytäneet vaistomaisesti sen, mikä on heidän omaansa kirjallisuudessa. Yksityiset lapset tarvitsevat kuitenkin neuvoja ja apua kirjojen valinnassa. Tämän vuoksi on tehty kullekin ikäryhmälle sopivien kirjojen listoja.

Monet arvostelevat noita listoja sanoen, että ryhmät ovat monesti liian ahtaasti määriteltyjä. Hellsing on eräs niitä, joiden mielestä hyvät lastenkirjat sopivat sekä aikuisille että lapsille. C.S. Lewis ei pitänyt ollenkaan jaosta lastenkirjat ja aikuistenkirjat. Hän tiesi omasta kokemuksestaan, että lapsi voi nauttia myös ns. aikuistenkirjoista.

Maija Lehtonen, "Anni Swan", lic.thesis. University of Helsinki. 1958

Letters of C.S. Lewis, ed. with a Memoir by W.H. Lewis [Lewis's brother]. 1966.

Paul Hazard, Böcker, barn och vuxna. (engl. selostus) transl. Eva v.Zweigbergk. 1955. 60-62.

Lennart Hellsing, Tankar om barnlitteraturen. 1963.

”I wrote the books I should have liked to read…That´s always been my reason for writing. people won’t write the books I want, so I have to do it myself.” [Roger Lancelyn Green: C.S. Lewis. 1963]

Kirjan The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyminen oli yksi vuoden 1950 suuria kirjallisia tapahtumia Englannissa. Olihan kirjailija kuuluisa kirjallisuuskriitikko, kirjallisuudentutkija ja Oxfordin opettaja C.S. Lewis, aikansa julkkis. Englannissa ei ole kuitenkaan tavatonta, että oppinut ja merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö kirjoittaa lapsille. Olihan Lewis Carrol  Oxfordissa matematiikan professorina ja Kenneth Grahame korkeassa Bank of England -virassa. Tästä huolimatta lastenkirjallisuutta väheksyttiin Englannissakin.  

”On tavallista, että aikuinen käyttää leikkisän anteeksipyytävää sävyä, kun kertoo mieltymyksestään ns. lastenkirjoihin. Se on mielestäni typerää”, sanoi C.S. Lewis. ”Mikään kirja ei ole lukemisen arvoinen kymmenvuotiaalle, jos se ei ole vähintään yhtä arvokas lukuelämys viisikymmentävuotiaalle. Poikkeuksen tekevät tietenkin lapsille suunnatut tietokirjat. Meidän tulee kasvaa ulos niistä kirjoista, joita meidän ei olisi pitänyt lukea ollenkaan.”[Essays presented to Charles Williams. 1947]

 Jotta kirja miellyttää yhtä hyvin aikuista kuin lasta, siinä tulee olla ominaisuuksia, joita kummatkin arvostavat ja käsitellä asioita, jotka ovat yhteisiä lapsille ja aikuisille.

C.S. Lewis korostaa sitä, että “taiteen ensimmäisenä velvollisuutena on olla kiinnostavaa. Mitkään muut ominaisuudet eivät pysty korvaamaan epäonnistumista tässä. Siinä ei tunneta armoa.”[They asked for a paper. 1962]

On monia asioita, joissa aikuinen ja lapsi voivat olla tasa-arvoisia. Kirjailijan ei tule puristaa persoonallisuuttaan ns. lastenkirjallisuuden kaavaan. ”Kaiken tulee nousta kirjoittajan omasta persoonallisuudesta, sen kokonaisuudesta. Meidän tulee kirjoittaa lapsille niistä aineksista mielikuvituksessamme, jotka ovat yhteisiä lapsille ja meille. Ero on vain siinä, että meillä on myös muita mielenkiinnon kohteita, joista lapset eivät ole kiinnostuneita. – Mikään ei ole vaarallisempaa kuin ajatella, että se mitä meillä on yhteistä lasten kanssa, on halventavassa mielessä lapsellista ja että se, mikä on lapsellista, on naurettavaa.

On joitakin asioita, jotka ovat erilaisia lapsille kirjoitettaessa. Sanasto asettaa rajoituksia. Ei saa olla myöskään liian pitkiä pohdiskelevia kohtia. Jos kirjaa saatetaan lukea ääneen, kappaleiden tulisi olla yhtä pitkiä. Täytyy muistaa, että lapsi arvostaa yksityiskohtia, joita aikuinen ei edes huomakaan.

C.S. Lewis myöntää myös, että lapsen ja hänen vanhempiensa ja lapsen ja hänen opettajansa suhde ovat erilaisia kuin lapsen ja kirjailijan suhde toisiinsa. Lapsi ja kirjailija voivat kohdata toisensa itsenäisinä persoonallisuuksina. Kirjailija on vapaa ja tasa-arvoinen lapsen kanssa ”kuten sekatavarakauppias tai posti tai naapurin koira”, C. S. Lewis sanoi.

Hän ei pitänyt lapsia raaka-aineena, jota manipuloidaan. Hänen mielestään sellainen suhtautuminen olisi ala-arvoista. Hän korostaa sitä, että emme saa tietenkään vahingoittaa lasta. ”Ehkäpä voisimme tehdä heille jotakin hyvää, mutta vain sillä tavalla, että kohtelemme heitä kunnioittavasti. Meidän ei tule kuvitella olevamme kohtalo tai kaikkivaltias.” Kirjailijan ei tule määräillä, mutta ei myöskään ihannoida lasta.

Ks. etenkin C.S. Lewis: One way of writing for Children. – Marcus Crouch (ed): Chosen for Children [Carnegie Medal -palkinnon saaneista kirjoista.] Täydellinen kirjallisuusluettelo tulossa myös tähän blogiin erilliselle sivulle.

Narnia-kirjat ovat satukirjoja, tarkemmin sanottuna fantasia-kirjoja kuten esimerkiksi Kaislikossa suhisee ja Tolkienin kirjat. Fantasiakirjallisuus on eräs vaikeimpia lajeja. Fantasian luominen on sadun vaikein tehtävä, kirjoitti Lewisin ystävä Tolkien. Tulee luoda toinen maailma. Se vaatii erityistä kykyä. Harvat uskaltavat yrittää sitä. Mutta kun he onnistuvat, syntyy harvinainen taideteos, kertomista sen alkuperäisimmässä ja voimakkaimmassa muodossaan.

Ja näin tapahtui, kun ystävykset Tolkien ja Lewis ryhtyivät satukirjailijoiksi ja loivat fantasiamaailmansa. On sanottu, että C.S. Lewis on lukenut kaikki oikeat kirjat, mutta ei jäljittele ketään. Hän edustaa englantilaista fantasiakirjallisuutta, mutta tuo siihen omaperäisen antinsa.