31526.jpg

Nähtävästi Prinssi Kaspian-elokuva tulee elokuvateattereihin vasta kesällä 2008  eikä jouluna 2007, jotta se ei osuisi samaan aikaan kuin The Water Horse (Walden, Columbia Pictures). Narnia Webin keskustelupalstalla ollaan huolissaan siitä, että lapsinäyttelijät ehtivät kasvaa liian suuriksi ja että kesä on huonompi aika kuin joulunalusviikot elokuvan menestymisen kannalta. Meillä Suomessa elokuva nähtäisiin varmaankin parhaaseen aikaan, siis jouluna 2008.

Hyvä uutinen on se, että Narnia DVD:tä on  myyty 11 miljoona kappaletta, mikä on vuoden 2006 ennätys.

Toinen hyvä uutinen on se, että Prinssi Kaspian, Kaspianin matkat ja Hopeatuoli suunnitellaan yhtenäiseksi trilogiaksi. Samoin myös loput kolme kirjaa.

Suunnitelmat näyttävät muuttuvan koko ajan.