Lewisin entinen oppilas professori John Lawlor ajattelee, että Narnia-kirjoissa on parasta se, että niissä matkustetaan ajassa, ajan itsensä sisällä, mutta vapaana ajan kahleista.

”In the Narnia stories, therefore, we travel in time, but into a time–dimension not correlated (in any way we can understand) with earthly time. This gives, Lawlor thinks, "the true liberation of the human spirit," which is "a release from the order of merely successive time to a simultaneity which knows nothing of past or future. . . . This has, not surprisingly, an entirely liberating effect on the writer’s imagination." (Meilaender, kirja-arvostelu Lawlorin kirjasta)

Kiireiselle: Lewisista ja Narniasta lyhyesti ja ytimekkäästi Factmonsterin sivuilla.

 7/7 Ilon etsiminen

Lewis kirjoittaa elämäkerrassaan Suprised by Joy, että elämä vastenmielisessä sisäoppilaitoksessa on hyvää valmentautumista kristinuskoon, sillä se opettaa toivoa. Se opettaa yhtä hyvin uskoa, sillä joka syksy uuden lukukauden alkaessa seuraava kesä tuntuu yhtä epätodelliselta ja kaukaiselta kuin taivas.

On luonnollista, että ihminen etsii jotakin, joka on enemmän kuin todellisuus. Kaipuu, Sensucht elää vahvana narnialaisissa ja lapsissa, jotka menevät Narniaan. Ritarillinen hiiri Riipitsiip oli haaveillut koko ikänsä pääsevänsä Aslanin maahan. Hän kertoo:

”…When I was in my cradle a wood woman, a Dryad, spoke this verse over me:

Where sky and water meet,

Where the waves grow sweet,

Doubt not Reepicheep,

To find all you seek,

There is the utter East.

‘I do not know what it means. But the spell of it has been on me all my life. (Voyage of the ‘Dawn Treader’,24)

Poikana Kaspian haaveilee vanhoista ajoista, jolloin eläimet osasivat puhua ja oli fauneja ja jättiläisiä ja muita tarujen eläimiä. Kun Kaspianista tulee vanhojen narnialaisten kuningas, hän haluaa mennä Riipitsiipin kanssa maailman ääriin ja Aslanin maahan.  Aslan käännyttää hänet takaisin. Vanhana miehenä Kaspian purjehtii jälleen kohti Aslanin maata. Jälleen aslan käännyttää hänet takaisin. Hänen täytyy palata omaan mahansa ja siirtyä sieltä Aslanin maahan kuoltuaan. Sillä matkalla toteutuu kuitenkin eräs hänen haaveistaan, hän saa nähdä meidän maailmamme.

Myös Shasta katsoo vuoriin päin ja haaveilee pohjoisesta maasta, sillä hän kuuluu sinne. Lewis haluaa korostaa sitä, että paikka – taivas – oli ensin. Kaipaamme sinne, koska kuulumme sinne.

Kaspianin matkoissa Aslan kertoo lapsille, että hänen maahansa johtaa ovi kaikista maailmoista. Tie johtaa virran yli, mutta Aslan on sillanrakentaja. Edmund ja Lucy ovat onnettomia, kun kuulevat, että eivät pääse enää koskaan Narniaan.

’It isn’t Narnia, you know,’ sobbed Lucy, ’It’s you. We shan’t meet you there. And how can we live, never meeting you?’

‘But you shall meet me, dear one.’ said Aslan.

‘Are – are you there too, Sir?’ said Edmund.

‘I am, ‘said Aslan. ‘But there I have another name. This was the very reason why you were brought to Narnia, that by knowing me here for a little, you may know me better there.’ (p.209)

6/7 Musta ja valkoinen magia.

Kun Jack oli 13-vuotias, hän joutui koulun oppilasasuntolan emännän, oikeammin oppilaiden "sijaisäidin" ("Matron") vaikutuksen alaiseksi. Tämä nainen oli kiinnostunut teosofiasta, ruusuristiläisyydestä, spiritismistä, kaikesta mikä kuuluu angloamerikkalaiseen okkultistiseen perinteeseen ja mikä oli muodissa 1900-luvun alussa. Lewis alkoi ajatella, että näkyvä maailma on kuin verho, jonka takana on toinen maailma. Siitä alkoi hänen kiinnostuksensa okkultismiin.

Lewis sanoi, että se on "spirituaalinen himo, ja kuten ruumiin himolla, sillä on kohtalokas voima, se valtaa ihmisen kokonaan, niin että mikään muu ei kiinnosta. (Surprised by Joy, 62). Tämä himo saa ihmisen kiinnostumaan taikuudesta tai ryhtymään noidaksi, ei niinkään vallanhimo.

 Myöhemmin tuli Charles Williamsin vaikutuksesta mukaan mustan magiikan vastavoima, valkoinen magiikka kuningas Arthurin   tarinoiden hengessä, mikä antoi Jackille uuden näkökulman tähän aiheeseen.

Sekä musta että valkoinen magiikka tulevat esille Narnia-kirjoissa. Esimerkiksi Kaspianin yksityisopettaja tohtori Kornelius harjoittaa valkoista magiaa. Jadis, Andrew-eno, Green lady, noita ja ihmissusi ovat demonisen magiikan edustajia. Noita ja ihmisusi – jotka voivat ottaa joko ihmisen tai suden hahmon – ovat keskiaikaistyylisen taikuuden edustajia. Andrew-eno on pelkkä aloittelija, mutta hänen taioillaan on vaarallisia seurauksia. Hän on kiihkeän innostunut taikuudesta.

Kuten Jadis Andrew-enokin uskoo, että ne, joilla on salattua viisautta, ovat vapaita tavallisia ihmisiä kahlehtivista säännöistä. He ajattelevat, että moraali koskee vain naisia, lapsia ja tavallista kansaa. Tyydyttääkseen uteliaisuuttaan Andrew-eno lähettää pienet lapset sinne, minne ei uskalla itse mennä – toisiin maailmoihin.

Jadis himoitsee myös loputtomasti valtaa, aivan kuten Green Lady ja käärmekin – mikä niistä sitten olikaan hänen alkuperäinen olomuotonsa. He luovat maailmoja, joita he voivat käyttää hyödykseen. Mutta heidän valtansa voittaa suurempi voima, Aslanin taika.   

5/7 Onnellinen oppositio

Lähellä ystävyyttä on toinen Narnia-kirjoissa esiintyvä teema. Sen taustalla on Lewisin oma lapsuus. Kun äiti kuoli ja isä, joka oli menettänyt muitakin läheisiään lyhyen ajan sisällä, tuli synkkämieliseksi ja etääntyi pienistä pojistaan. Nämä joutuivat turvautumaan toisiinsa ja mielikuvitusmaailmaan. Koulussa opettajan pelkääminen ja vihaaminen yhdistivät Jackia ja hänen koulutovereitaan.

Samanlainen tilanne kahdesti lapsuudessa jätti pysyvän jäljen, kuten Lewis kirjoittaa muistelmissaan. (Suprised by Joy, 38): "me kaksi" tai "meidän pieni onnellinen joukkomme " jotain suurta ja vahvempaa vastassa tuli hänen maailmankuvakseen.

Tuollainen ajatus sopii hyvin satuihin, joissa on jatkuva taistelu hyvän ja pahan välillä. Narnia on pieni ja onnellinen maa, jolla on suuri ja voimakas vihollinen. Narnian sankarit ovat enimmäkseen lapsia ja pienikokoisia eläimiä, ja heidän vihollisensa ovat suurempia ja vahvempia kuin he: Valkea velho, julma kuningas Miraz ja hänen armeijansa, jättiläiset ja lopulta koko Calormenian armeija, kookkaita ja julmia miehiä, joilla on hirvittävä jumala Tash.

Mutta pieni joukko on oikeassa, ja siksi se voittaa. Oikeus voittaa aina vanhoissa kunnon saduissa. Mutta kaikkien kirjojen läpi kulkee tämä ajatus: hyvyys ei ole narnialaisissa itsessään vaan Aslanissa.

4/7 Ystävyys ja "veljeys" (Friendship and membership)

Nykyajan maailma on "a world starved for solitude, silence, and privacy; and therefore starved for meditation and friendship."

C.S. Lewis

Muistelmateoksessaan Surprised by Joy C.S. Lewis kirjoittaa, että ystävyys on ollut hänen elämänsä suurimpia ilonaiheita. Tuttavat ja seuraelämä ei kiinnostanut häntä. Hän sanoi surevansa sitä, että ystävyyden tilalle tulee usein puoluepolitiikka.

Ystävyys on tärkeää varsinkin Prinssi Kaspianin matkoissa. Alussa Eustacella ei ole ystäviä.  Kun hän muuttuu lohikäärmeeksi, myös hänen henkinen elämänsä muuttuu. Alussa hän ajattelee, että hänen ei tarvitse enää pelätä ketään. Sitten hän alkaa kaivata ystäviään. Jopa Narnian hiiri Ripitsiip kelpaisi seuraksi.

Lohikäärmeenä Eustace oppii auttaman toisia ja olemaan ystävä. Hän ei unohtanut koskaan, että juuri Riipitsiip piti hänelle seuraa silloin kun kaikki oli pahimmillaan

Hopeatuolissa Kaspianin ja lordi Drinianin ystävyys joutuu kovalle koetukselle, mutta keskiajan tuntija Lewis osaa kuvata suuria tunteita.

Useimmiten ystävyys kuvataan Narnia-kirjoissa rauhallisena ystävien välisenä jutteluna. Keskustellaan maailman ihmeellisyydestä ja Aslanista. Narnian viimeinen kuningas ja yksisarvinen Jewel ovat jalo ystäväpari keskiaikaiseen tyyliin. He rakastavat toisiaan kuin veljekset ja ovat pelastaneet toistensa hengen monessa taistelussa. Aslan on kaikkien narnialaisten ystävä ja jokaisen ihmisen ja eläimen yksityinen ystävä. Aslan leijona nimittää lempeää Hwin-hevosta "rakkaaksi tyttärekseen".

Kollektiivisuuden tilalle Lewis asettaa tosiveljeyden, jota edustaa hänen mielestään parhaimmillaan Kaislikossa suhisee kirjan mainio kolmikko: myyrä, mäyrä ja rotta, jotka ovat täysin erilaisia persoonia, mutta juuri tämä erilaisuus yhdistää heitä. Tämän vuoksi  esimerkiksi Eustace menettää paljon, kun ei sano vanhempiaan isäksi ja äidiksi vaan kutsuu näitä etunimeltä.

Sodan ja rauhan Rostovin perhe oli Lewisin mielestä ihanteellinen perhe. Narnia-kirjoissa on eniten poikamiehiä ja lapsia, jotka ovat jostakin syystä kaukana kotoa. Perhe ei sovi yleensä seikkailukertomuksen juoneen.

Herra ja rouva Majava edustavat Lewisin käsitystä ihanneperheestä, jossa mies ja vaimo keskustelevat tasa-arvoisesti mistä hyvänsä aiheesta, mutta herra Majava auttaa herrasmiesmäisesti saappaat jalkaan vaimolleen jopa kiireesti pakomatkalle lähdettäessä.

Narnialaiset tytöt saavat valita itse puolisonsa, mutta kalormenialaiset tytöt joutuvat tyytymään isänsä tahtoon. Lasten läheistä ja lämmintä suhdetta kuvaa Prinssi Kaspianissa kohtaus:

"Lucy woke out of the deepest sleep you can imagine, with the feeling that the voice she liked best in the world had been calling her name. She thought at first it was her father's voice  ..." (p. 120)

Tirian tapaa isänsä Aslanin maassa jälleen sinä nuorena ja iloisena miehenä, jonka kanssa hän leikki lapsuudessaan. Digoryn epätoivoinen rakkaus kuolevaa äitiään kohtaan on kuin C.S. Lewisin oman lapsuuden kuvausta.

3/7 Ihmiset ja eläimet

Andrew-eno kertoo marsukokeistaan (Taikurin sisarenpoika).  Hän kuvailee sitä, kuinka jotkut marsuista räjähtivät kuin pikkupommit. Andrew-eno moittii Digorya, joka "ei pysy asiassa " vaan sanoo, että se on julmaa. Andrew-enon on sitä mieltä, että sitä vartenhan marsut ovat olemassa. Andrew-eno kokeilee myös taikasormuksiensa tehoa marsuilla.

C.S. Lewis piti kovasti eläimistä ja vastusti tuskallisia eläinkokeita. Eräässä kirjoituksessaan hän vaatii todisteita niiltä, jotka pitävät niitä oikeutettuina sen perusteella, että eläimillä ei ole tietoisuutta eikä sielua. Jos näin olisi, tilanne olisi vieläkin vakavampi, Lewis kirjoittaa. Kärsimys ei edes "karaise" eläimiä eivätkä ne voisi saada koskaan toisessa maailmassa korvausta kärsimyksistään. (Kilby, 71)

Epämiellyttävät ja pahat ihmiset ovat ilkeitä eläimille. Ennen muutostaan Eustace ei pitänyt eläimistä. Lewis sanoo ironisesti, että hän piti kylläkin koppakuoriaisista, varsinkin jos ne olivat kuolleita ja pistetty nuppineulalla kiinni pahville. (Kaspianin matkat) Eustace kiusasi Narnian jaloa hiirtä (Riipicheep) ja suunnitteli tarttuvansa sitä kiinni hännästä ja heiluttavansa sitä ilmassa. Narnian tyrannimaiset valloittajat (Calormenes) ovat julmia sekä orjia että eläimiä kohtaan. Narnian viimeisen taistelun ratkaiseva tapahtuma lähtee liikkeelle siitä, kun Narnian kuningas näkee, kuinka erästä puhuvaa hevosta pahoinpidellään.

Ihmisen suhde luontoon on keskeinen teema varsinkin Prinssi Kaspianissa ja Velhossa ja leijonassa.  Kun ihminen on kohdellut luontoa huonosti ja esineellistänyt sen, luonto aidoimmillaan – jota Narnian puhuvat eläimet edustavat – on joutunut kätkeytymään siihen saakka, kunnes joku hyvä ihminen kuten Kaspian osoittaa sille ystävällisyyttä. (Kilby, 73) Aslan ei anna Reepicheep-hiiren mennä ihmisten maailmaan sanoen, että ihmiset tekisivät sille pahaa ja laittaisivat sen näytteille

Tashmaanin kaduilla on kulkukoiria, joista kukaan ei pidä huolta. Toisaalta Lasaraleen on pilannut lemmikkiapinansa hemmottelulla. Lemmikkieläintä tulee kohdella hyvin. Sitä ei saa myöskään erottaa kokonaan luonnollisesta ympäristöstään ja sille ominaisesta elämäntyylistä. Narnia-kirjoja lukeva lapsi oppii rakastamaan luontoa ja eläimiä.

Kilby, Clyde S. The Christian World on C.S. Lewis. 2^nd ed. 1964.

2/7Loisto ja ylellisyys (splendour)

Narnian kuninkaiden loisto ja ylellisyys askarruttaa nykyajan lukijaa, kun hän vertaa sitä tavallisten narnialaisten ihmisten ja eläinten yksinkertaiseen elämään. Kuninkaat saattavat pelata shakkia kultaisilla nappuloilla, aterialla kukin ruokalaji tarjoillaan heille rumpujen päristessä ja torvien soidessa, kruunajaiset pidetään marmorisalissa, jota koristavat riikinkukonsulat seinän täydeltä. Kulta kimaltaa ja viini virtaa. (Velho ja leijona, engl. selostus kirjasta sivupalkissa)

Muinaisen Narnian aarrekammio on täynnä ritarinhaarniskoita ja niiden välissä on hyllyjä, jotka notkuvat aarteista: kulta- ja hopeakoruista ja jalokiviröykkiöistä. Timantteja, rubiineja, smaragdeja, topaaseja ja ametistejä on kasoittain ikään kuin ne olisivat vain marmorikuulia tai perunoita. (Kaspianin matkat, ks. sivupalkki)

Keskiajan kuvaukset keijujen loistosta saavat nykyajan lukijan epäilemään kirjoittajia vulgaarista mielikuvituksesta, jolla keijujen kuninkaasta on tehty miljonääri. Tämä käsitys johtuu nykyajan lukijan tietämättömyydestä. C.S. Lewis oli itse keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkija ja alansa professori Cambridgen yliopistossa.

"Luxury and material splendour in the modern world need be connected with nothing but money and are also, more often than not, very ugly. But what a medieval man saw in royal and feudal courts and imagined as being outstripped in 'faerie' and far outstripped in Heaven, was not so. The architecture, arms, crowns, clothes, horses, and music were nearly all beautiful. They were all symbolical and significant – of sanctity, authority, valour, noble lineage or, at the very worst, of power. They were associated, as modern luxury is not, with graciousness and courtesy. They could therefore be ingeniously admired without degradation for the admirer."  C. S. Lewis, The Discarded Image: An introduction to Medieval and Renaissance Literature. Cambridge, 1964. 130–131)

Kahta lajia loistoa

Samalla tavalla Narnian loisto ei liity rahaan, vaan on symboli kauneudesta ja pyhyydestä. Se liittyy myös sivistykseen ja hyviin tapoihin. Siitä voi nauttia täysin. [Se on mielestäni samanlaista loistoa ja ylellisyyttä, jota voi nähdä nykyaikana myös Suomessa vain ikoneissa ja ortodoksisten kirkkojen koristelussa.]

Lewis asettaa Narnian loistokkuuden vastakohdaksi muiden fantasiamaailmansa ja Euroopan kansojen ylellisyyden. Tyrannien loisto ja ylellisyys saadaan alistamalla tavallinen ihminen elämään ryysyissä ja orjuudessa. Siihen liittyy huono maku ja moraalittomuus.

Kirjassa Hevonen ja poika hän kuvaa erään tyrannin, jonka vähäisimmätkin korut olivat arvokkaampia kuin kaikki Narnian ylimysten vaatteet ja aseet yhteenlaskettuina. Hänen asunsa on naurettavalla tavalla koristeellinen. Tyrannimaiset ylimykset lojuvat orjien kuljettamissa kantotuoleissa. Narnian ylimykset kulkevat jalkaisin ja ovat pukeutuneet mukaviin ja samalla kaunisiin vaatteisiin.

Kauneus ei ole epämukavaa Narniassa. Kuninkaallinen kruunukaan ei ole raskas kuten eurooppalaiset kruunut [vrt. Elisabet II:n kruunajaisvaatteet], vaan kevyitä ja siroja, sellaisia joita voi pitää päässään.

The Discarded Image:

Klikkaa kirjan kansi suureksi.

Näin arvostelee sitä kriitikko, joka arvostaa Lewisia nimenomaan keskiajan tuntijana.

Narnia-kirjoissa voi havaita seitsemän teemaa, aihetta joita kirjailija pitää tärkeinä ja jotka ovat sulautuneet kirjan kokonaisrakenteeseen: vanhat, hyvät ajat; ylellisyys; ihmiset ja eläimet; ystävyys ja jäsenyys; onnellinen oppositio; musta ja valkoinen magiikka; ilon etsiminen.

Vanhat hyvät ajat

C.S. Lewisin kirjoissa yleensäkin ja varsinkin kirjoissa Velho ja leijona ja Prinssi Kaspian esitetään mielipide, että vanhat ajat olivat parempia kuin nykyiset. Velhossa ja leijonassa valkea velho on taikonut Narniaan ikuisen talven: ”always winter and never Christmas”. Aslanin puolella olevat piileksivät metsissä tai ovat noidan kiveksi jähmettämiä. Myöhemmin Narnian julman tyrannin kuningas Mirazin aikana vain harvat tiesivät vanhoista ajoista. Mutta ne, jotka tiesivät, kertoivat niistä muillekin ja haaveilivat vapaasta Narniasta. Vanhoina hyvinä aikoina nähtiin Aslan liikkuvan Narniassa ja hallitsijoina olivat toisesta maailmasta tulleet lapset, joiden hallitusaikaa muisteltiin Narnian kultaisena aikana.

C.S. Lewis ei pitänyt nykyajasta. Hän sanoi joskus itseään ”vanhaksi länsimaiseksi ihmiseksi”. Hän ajatteli, että viimeisten sadan vuoden aikana [noin 1850–1950] maailmassa oli tapahtunut niin suuri muutos, että ihmiset olivat muuttuneet uudeksi lajiksi.

Muutos on tapahtunut monilla aloilla. Uskonnollisen ja eettisen elämän normit ovat muuttuneet niin paljon, että voidaan puhua epäkristillistämisestä (”unchristening”). Kuninkaiden tilalle ovat tulleet poliittiset johtajat. Ja ennen kaikkea koneet ovat muuttaneet suhtautumisemme maailmaan. Kaikki haluavat sitä mikä on uutta, ja uutta pidetään aina parempana kuin vanhaa. Yhtenä esimerkkinä voi mainita, että Lewisille nopeus ja vauhti eivät olleet ihailtavia asioita. Hän sanoi, että jos matkustetaan nopeasti maisemien halki, menetetään se mikä matkustamisessa on parasta. Lewis teki pitkiä kävelyretkiä luonnossa, mikä selittää hänen luonnonkuvaustensa elävyyden ja yksityiskohtaisuuden.

Kirjassa Narnian viimeinen taistelu  apina haluaa tehdä kaikki narnialaiset orjiksi ja selittää käytöstään:

”We’ll be able, with the money you earn, to make Narnia a country worth living in. There’ll be oranges and bananas pouring in – and roads and big cities and schools and offices and whips and muzzles and cages and kennels and prisons – Oh, everything.” (The Last Battle, 33) [Sivut ovat lukemastani kirjasta.]

Apinan suuhun laitetut sanat ärsyttivät The Times Literary Supplementin kirjallisuusarvostelijaa, joka moitti Lewisia ”anarkistiksi” ja sivilisaation vastustajaksi. Lewis vastasi, että kriitikko tarkoitti sivilisaatiolla (civilization) suurkaupunkeja ja toimistoja, mutta Lewis oikeudenmukaisuutta, armeliaisuutta, sananvapautta, kunniantuntoa (honour) ja kohteliaisuutta. Hän sanoi, että on ikävää, että sanaa käytetään molemmissa merkityksissä. (Green, 51)

Kirjassa Kaspianin matkat maailman ääriin Eustace ei pidä merimatkasta:

”It’s madness to come out into the sea in a rotten little thing like this. Not much bigger than a lifeboat. And, of course, absolutely primitive indoors. No proper saloon, no radio, no bathrooms, no deck-chairs.” (s. 31)

Samassa kirjassa byrokraattinen Gumpas sallii orjakaupan ”olennaisena osana saarten taloudellista kehitystä”. Hän puhuu vain tilastoista ja edistyksestä. Kun Eustace on syönyt velhon ruokaa hän alkaa vihata veljeään ja majavaperhettä ja kahlatessaan kinosten halki kohti Velhon linnaa hän ajattelee, mitä hienoja teitä hän rakentaa, kun pääsee kuninkaaksi, kuinka monta autoa hän hankkii, millaisen elokuvateatterin ja rautatiet. Mutta Narnian asukkaat haluavat olla vapaita ja onnellisia. Heille ”back-to-the-nature” – ajattelu ei ole vastenmielistä”.